sunnuntai 1. joulukuuta 2013

"Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä"

Tänään ei ole esittelyssä tehtyjä luomuksia, ainoastaan ajatuksia kakkujen teosta. Tv on nykyään pullollaan monenlaisia kakkuohjelmia ulkomailta. Eilen tuli niistä yhtä katsottua sattumalta ja jälleen päädyin samoihin ajatuksiin, minkä vuoksi en niin kovin innostunut ole niiden ohjelmien katsomisesta.

Tässäkin ohjelmassa pääasia oli tehdä näyttävä, ulkoisesti upea ja hämmästyttävä kakku. Ja sellaisiahan niistä tuli, mutta se, mitä en itse ymmärrä, on kakkujen sisällön sivuosarooli. Eilisen ohjelman kakuissa oli osakseen oikeaa kakkupohjaa ja ilmeisesti sitä jollain kreemillä täytettiin, mutta iso osa kakkujen "rungosta" tehtiin jostain muroherkusta. Siis anteeksi mitä??!! Muroherkusta?!?!! Toki ymmärrän, että syynä oli se, että piti tehdä pilvenpiirtäjän näköiskakku ja pehmeä kakkupohja ei varmaankaan onnistu pysymään jämäkkänä, korkeana ja kapeana pystyssä. Mutta mikä idea on tehdä wow-efektin aiheuttava kakku, joka on periaatteessa kyllä syötävä, mutta ei lainkaan herkullinen? Tää ei vaan niin kuin tajua.

Oman kakkufilosofiani mukaan nimenomaan se maku on tärkein. Kakku tehdään syötäväksi, joten sen on oltava hyvää. Sen on oltava sopivan kosteaa, mehevää, pehmeää, suussa sulavaa. Tämän filosofiani vuoksi olen painottanut omia kakkujani kermakakkuihin, sillä vaikka massapäällysteisistä kakuista tulee upeita, minua häiritsee se massojen äklömakea maku. Käytän usein kyllä valmista vaahtokarkin makuista kaulintamassaa kakun päällislevynä, sillä sen päällä myöskin massasta tehdyt koristeet säilyvät paremmin ja ne on helpompi kiinnittää siihen. Mutta mieluummin tosiaan haen sen wow-efektin omiin kakkuihini näyttävistä pursotuksista tai koristeista, jotka kyllä teen syötävistä massoista, mutta itse kyllä en ole innostunut niiden koristeiden syönnistä. Koristeet on helppo siirtää syrjään ja vaikka säilyttää muistona. :)

No, makuja on monia, ja kenties se sokerimassakin on jonkun herkkua. :D Iloista joulun odotusta ja lämpöisää ensimmäistä adventtia! Täällä päässä muhii jo ajatus joulutäytekakusta..... :)

-Ammie-

1 kommentti:

  1. Ihania luomuksia sulla täällä! :)
    Olen itsekin menettänyt kiinnostukseni näihin ulkomaalaisiin kakkuohjelmiin, sillä makuun ei näytetä panostavan, tärkeintä, että ulkonäkö aiheuttaa hengenhaukkomista. Yhdessäkin ohjelmassa yhden kakkulevyn paksuus oli n. 5cm ja välissä hiukan täytettä jonka päälle uusi kakkulevy.. Arvoitukseksi jää miltä sellainen luomus maistuu.. :D

    VastaaPoista