torstai 18. heinäkuuta 2013

Lisää mennyttä kakkutaiteilua

Edetäänpäs muisteloita aikajärjestyksessä menneestä kohti tätä päivää. Joitakin kakkuja puuttuu välistä, koska kuvat ovat jossain toisen koneen tai muistikortin kätköissä. Täytyy pistää etsintä päälle, kun vain ehtii. :) Mutta aloitetaan.

Ensiksi esittelyyn tyttäreni 1-vuotiskakku, joka on muuten ainoa ei-kerma-päällysteinen täytekakkuni. Päällinen ja koristeet ovat itse tehtyä vaahtokarkkimassaa. Inspiraation kissakoristeeseen sain pikkuemäntämme Aristokatit-kirjasta Marie-kissanpennusta. Oikeastaan myös värien inspiraatio tuli sen kirjan eräästä aukeamasta, mutta toisaalta myös pikkuemännälle noihin aikoihin tehdyn oman huoneen sisustuksen väreistä. :) Kakun sisällä taisi olla itse tehtyä raparperi-mansikkahilloa, valmista raparperisosetta ja vaniljarahkavaahtoa, jos oikein muistan. Tästä kakusta alkaa siis olla vuosi aikaa ja on jäänyt toistaiseksi ainoaksi jollain massalla päällystetyksi kakuksi. Koen sellaiset kakut liian äklömakeiksi päälliseltään ja massan käsittelykin oli minulle haastavaa siltä osin, että olisin sen täysin sileänä ja nättinä saanut tuohon kakun päälle. Toki siinä varmasti kehittyisi, mutta kermakakut kuitenkin on enemmän oma juttuni, niin niitä sitten mieluummin teen. :)


Tämän kakun tein elokuussa 2012 sukulaispariskunnalle heidän yhteisille 50+50-vuotisjuhlille. Tämä oli lahja, ja sain idean, että voisin käyttää heidän vanhoja nuoruuden kuviansa ja tehdä niistä kakkukuvan. Olen ensimmäiseltä ammatiltani graafinen suunnittelija, joten tällaisten juttujen kehittely on minulle hyvin ominaista ja luontevaa. :) Kuvankäsittelyohjelmassa siis tein kuvapohjan, johon liitin heidän molempien nuoruuden kuvansa ja keskelle liitin Tommy Tabermannin runon. Juhlasankarit ilmaisivat kakkuun väritoiveeksi juhlien teemavärin, violetin, joten sitä sitten kuvan taustalle ja pursotuksiin. Täytteenä oli Kinuski-Kissan vadelma-mascarpone-täytteen kaltainen täyte, johon kuitenkaan laktoosittomuuden vuoksi ei voinut käyttää mascarponea, joten se muistaakseni korvautui sitten laktoosittomalla tuorejuustolla.


Tällä kertaa tällaiset, jatketaan taas joku päivä. :)

-Ammie-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti